Hautauspalvelu Mielonen

Arkut ja uurnat

Arkku on tarkoitettu vainajan viimeiseksi leposijaksi sekä kuvastamaan hänen mieltymyksiään ja luonnettaan. Siksi arkku on hyvä valita vainajan luonteen perusteella. Arkku- ja tuhkahautaukseen ei ole erillisiä arkkuja vaan kaikki mallimme sopivat kumpaankin hautaustapaan, ja siunaustilaisuus on aina saman pituinen hautaustavasta riippumatta.

Arkun ja uurnan valinnassa on paljon erihintaisia vaihtoehtoja. Liikkeessämme on esillä molempia jalopuisina ja kangasverhoiltuina. Lisäksi nähtävillä on maatuvia keramiikka- ja metalliuurnia. On myös mahdollista, että on puuseppä suunnittelee uniikin arkun.